Perjantai
Puhelimen näytössä vilkkui luurin kuva. Mirja yritti soittaa jo kolmatta kertaa tän tunnin aikana. Eikö se ymmärrä etten mä voi kesken tunnin vastata puhelimeen? Yritin keskittyä kuuntelemaan opettajaa, mielummin kuuntelin nyt keskiajan kulkua kuin Mirjan itkua. Mä en jaksa olla koko aikaa selittämässä mitä teen tai jätän tekemättä, mitä helvettiä se muille kuuluu! Kello lähestyi uhkaavasti välituntia ja tiesin Mirjan odottavan luokan ulkopuolella. Mun teki mieli hypätä ikkunasta. Kun huomasin Tomin tuijottavan, tajusin puhisevani itsekseni. Hän tiesi tilanteen, muttei tiennyt mitä aikoisin tehdä asialle. En mäkään tiennyt.
Mirja veti mut syrjään muista ja tuijotti kärsimättömänä. Kun en avannut hetkeen suutani, hän aloitti taas sen saman ristikuulustelun, jonka aikana tuntui aina kuin kuuntelisin äitini motkotusta.
-Missä sä olit eilen? Sun piti tulla.
Kohautin olkiani ja katsoin hänen ylitseen. Olin häntä sen verran pidempi, ettei se paljoa vaatinut.
-Vastaa mulle! Hän huusi.
-Ei mun tarvii sulle selitellä. Aina sä pyydät mua tulemaan ja ilmoittamaan ja olemaan. Oletko sä ajatellut, että haluanko mä aina tulla, ilmottaa tai olla?!
-Sun pitäisi sanoa se ääneen. Mä en ole ajatusten lukija, mä vaan tahdon olla sun kanssa, Mirja vikisi. Mä siirsin katseeni maahan ja pyörittelin skeittareiden kärkiä tehden valkoiseen lattiaan harmaita viiruja. Vitutti. Tiesin mihin tämä johtaisi, niin tiesi Mirjakin, joten miksi se ei voinut vain antaa asian olla ja jättää mua rauhaan?
-Haluatko sä sitten olla mun kanssa? Mirja kysyi melkein ääneti. Se purskahtaisi minä hetkenä hyvänsä itkuun.
-Ehkä en, totesin ja nostin katseeni takaisin tyttöön. Hänen silmänsä punersivat ja posket olivat kosteat kyynelistä. Hänen huulensa alkoi väpättämään ja mua alkoi nolottamaan koko tilanne. Mirja nyökkäsi varovasti ottaen pari askelta taakse päin. Se oli melkeimpä viimeinen kerta kun näin Mirjan: hänen juoksevan pois itkien. Huokasin helpotuksesta. Nyt se oli ohi. Melkein. Tahdoin varmistaa asian lähettämällä hänelle viimeisen tekstiviestin, jossa totesin juttumme olleen tässä. Oli kivaa ja sun muuta paskaa.
Mirja veti mut syrjään muista ja tuijotti kärsimättömänä. Kun en avannut hetkeen suutani, hän aloitti taas sen saman ristikuulustelun, jonka aikana tuntui aina kuin kuuntelisin äitini motkotusta.
-Missä sä olit eilen? Sun piti tulla.
Kohautin olkiani ja katsoin hänen ylitseen. Olin häntä sen verran pidempi, ettei se paljoa vaatinut.
-Vastaa mulle! Hän huusi.
-Ei mun tarvii sulle selitellä. Aina sä pyydät mua tulemaan ja ilmoittamaan ja olemaan. Oletko sä ajatellut, että haluanko mä aina tulla, ilmottaa tai olla?!
-Sun pitäisi sanoa se ääneen. Mä en ole ajatusten lukija, mä vaan tahdon olla sun kanssa, Mirja vikisi. Mä siirsin katseeni maahan ja pyörittelin skeittareiden kärkiä tehden valkoiseen lattiaan harmaita viiruja. Vitutti. Tiesin mihin tämä johtaisi, niin tiesi Mirjakin, joten miksi se ei voinut vain antaa asian olla ja jättää mua rauhaan?
-Haluatko sä sitten olla mun kanssa? Mirja kysyi melkein ääneti. Se purskahtaisi minä hetkenä hyvänsä itkuun.
-Ehkä en, totesin ja nostin katseeni takaisin tyttöön. Hänen silmänsä punersivat ja posket olivat kosteat kyynelistä. Hänen huulensa alkoi väpättämään ja mua alkoi nolottamaan koko tilanne. Mirja nyökkäsi varovasti ottaen pari askelta taakse päin. Se oli melkeimpä viimeinen kerta kun näin Mirjan: hänen juoksevan pois itkien. Huokasin helpotuksesta. Nyt se oli ohi. Melkein. Tahdoin varmistaa asian lähettämällä hänelle viimeisen tekstiviestin, jossa totesin juttumme olleen tässä. Oli kivaa ja sun muuta paskaa.
Tomi odotti musiikkiluokan edessä ja hymyili nähdessään mut.
-Tänään sitten ryypätään kun on ämmät pois jaloista, vai mitä?
-Kiljua ja kitara, voiko mies parempaa toivoa? Naurahdin ja annoin perjantaifiiliksen vallata itseni.
-Tänään sitten ryypätään kun on ämmät pois jaloista, vai mitä?
-Kiljua ja kitara, voiko mies parempaa toivoa? Naurahdin ja annoin perjantaifiiliksen vallata itseni.
Voi ei, tulipa kurja olo tytön puolesta :/ Todella hyvin kirjoitettu. Hyvä kun alussa ei heti isketä naamaan, että mistä on kyse. Asia selvisi pikku hiljaa. Sen olisin ehkä lisännyt, että minkä takia poika ei halunnut enää jatkaa seurustelua.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaUusi yritys antaa palautetta...
VastaaPoistaErinomainen kohta: Kun en avannut hetkeen suutani, hän aloitti taas sen saman ristikuulustelun, jonka aikana tuntui aina kuin kuuntelisin äitini motkotusta."
Muokkausehdotus: Mirjan ulkonäköä olisi voinut kuvailla hieman.
Toimiva tekstipätkä, hyvää dialogia.
Tekstiin oli helppo uppoutua. Samaistun parhaiten nuoruus- & lapsuusajasta kertoviin tarinoihin. Säälitti tyttö... :'(
VastaaPoistaErinomaisena pidin alkua. Se on sulava ja yhdyn siinä Marjukkaan. Olisin kaivannut pientä vihjettä ja lisäinformaatiota siitä, kuinka kauan pari on ollut yhdessä ja just että minkä takia poika halusi erota. Samalla haluaisin kuollakseni tietää, mitä tytölle tapahtui.
Pidin kerronta-aikajatkumon tauosta kertojan tuskailun ja Mirjan syrjäänvetämisen välillä - jos sen näin voi ilmaista. :D Tuli mieleen yläaste, tai ainakin hieman nuoremmat henkilöt kuin mitä ikäluokkaa itse edustamme. Kaiken kaikkiaan toimivat kohtauskerronnat, tätä lukisin mielelläni enemmän. :)
VastaaPoistaMuokkausehdotus: Ympäristön ja henkilöhahmojen kuvailua ei mielestäni voi olla koskaan liikaa!