keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

6. tehtävänanto

Joulun aikaa

Tähän aikaan vuodesta näyteikkunat pursuivat erilaisia valoja ja koristeita. Käveleminen eteni minulta hitaasti, sillä minun olla pakko jäädä tuijottamaan hetkeksi jokaista ikkunaa. Ne olivat niin pirteän näköisiä, jollaista olotilaa itsekin kaipasin. Onnellisen näköiset mallinukkeperheet pitivät yllään muodikkaita vaatteita ja tonttulakkeja. Hymähdin, kun tajusin katsoa yhtä näyteikkunaa tarkemmin. Mallinukkeperheen lapselta oli irronnut käsi ja se oli pudonnut joulukuusen alle. On siinäkin joululahja mallinukkeperheelle, mutta he sentään viettävät joulun yhdessä, vaikkakin yhtä raajaa köyhempänä.

Aloin kiristämään kävelyvauhtia sillä joululahjaostokset alkoivat painaa. Minkäköhän takia ostin näin paljon joululahjoja perheelleni? Enhän edes tiedä, mitä lahjoja he ovat toivoneet. Enhän edes pääse näkemään heidän ilmeitään, kun he avaavat paketit. Enhän edes vietä joulua heidän kanssaan. Tunsin taas sen ahdistuksen ajatellessani asiaa ja kiristin vauhtia entisestään. Kunhan vain saisin lahjat paketteihin ja annettua ne perheelleni mukaan, minne sitten menevätkään. Isäni on joulun ulkomailla, äitini uuden miesystävänsä kanssa, veljeni ei tahdo nähdä ketään meistä ja siskoni lähtee juhlimaan Tampereen yöelämään. Kaikilla meistä on oma tapa viettää joulua, jotta unohtaisivat. Kaikilla paitsi minulla.

Suljettuani ulko-oven aloin etsiä paketointitarvikkeita ja järjestelmään muita ostoksia. Silloin tällöin kuivasin poskia hihaani, mutta jatkoin silti puuhastelua. En tahtoisi antaa tämän pilata joulun aikaani, varsinkin kun sain järjestettyä vapaapäiviä töistä. Äidin lahjaa paketoidessa ja korttia kirjoittaessa menin aivan lukkoon. Mitä minä kirjoittaisin? En minä tahtonut toivottaa hänelle hyvää joulua ja kertoa rakastavani häntä, en ollut vielä valmis siihen. Äiti tuntui repineen viimeisetkin teipit meidän perheemme siteistä, eikä siihen paljoa tarvittu. Jätin äidin lahjan paketoimatta lattialle ja katsoin kehystettyä kuvaa meidän perheestämme, jonka olin laittanut ikkunalaudalle. Minua ärsytti se suunnattomasti. Sen paikka ei ollut siinä, ei ainakaan enää. Mieleni teki paiskata se lattialle niin että lasin sirut lentelisivät, mutta en pystynyt. Katsoin meidän hymyileviä kasvoja ja sitä kuinka lähellä olimme toisiamme. Nyt se tuntui inhottavalta ja… liian kaukaiselta. Melkeinpä sadunomaiselta.
”Hyvää joulua.” kuiskasin ja laitoin valokuvan kaapin perälle.     

5 kommenttia:

  1. Mistäköhän olet keksinyt tälle tekstille aiheen? Tai miten olet keksinyt kirjoittaa joulusta? Eikö se tunnu sinusta ärsyttävältä tähän aikaan vuodesta? Kuinka kauan päähenkilö on kärsinyt/huolehtinut perheestään?

    VastaaPoista
  2. Katkaiseeko päähenkilö välinsä perheenjäseniinsä? Antaako hän loppujen lopuksi lahjat perheelleen? Miten hän oli osannut ostaa lahjat vieraantuneille perheenjäsenilleen? Missä päähenkilö tulee viettämään joulunsa ja kenen kanssa?

    VastaaPoista
  3. Onko perheen äiti aiheuttanut perheen rikkoutumisen? Onko se tapahtunut joulun aikaan?
    Pystyykä päähenkilö antamaan äidilleen anteeksi?

    Hieno teksti, josta tulkinta löytyy riien välistä - jokaisen omanlainen tulkinta :)

    VastaaPoista
  4. IHANA.
    Johtuuko välirikko äidin miesystävästä?
    Miksi kuva on edelleen esillä, jos päähenkilö haluaa paiskata sen pois?
    Yrittääkö päähenkilö vielä tulevaisuudessa korjata välit?

    VastaaPoista
  5. MITEN äiti repi "viimeisetkin teipit perheen siteistä"?
    Viettääkö päähenkilö joulunsa yksin, vai onko hänellä kentien kumppania?
    Saako hän perheeltään joululahjoja?
    Kiinnostaako muuta perhettä joulunajan lämpö ja tunnelma?

    VastaaPoista