Vanha penkki keskellä puistoa,
kevään sateiden ja tuulien kanssa,
se odottaa istujia aivan hiljaa.
Penkki näyttää kahden istuttavalta,
rakkaudentunnustuspaikalta,
joka odottaa lisää kaiverrettuja nimiä.
Katselen sen ohittavia ihmisiä,
kiireen juoksuttamia pariskuntia,
joita se odottaa pysähtymään.
Puiston vaipuessa illan harmauteen,
sateen ja tuulen nukahdettua,
istun penkille yksin,
odottamaan sinua.
Tunnelmallinen rakkausruno, jossa penkki pääosassa.
VastaaPoistaTässäkin runossa rytmiikka toimii hyvin.
Lähetä penkki-kilpailuun!
Kovin kaihoisa teksti, itelle tuli myös aika haikea olo kun aloin miettiä penkkejä. Kauniisti kirjotettu :)
VastaaPoistaTunnelmallista tosiaan. Apua en osaa kommentoida mitään järkevää :D tykkäsin.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu. :) Penkistä tuli mieleen uskollinen ystävä, joka ei koskaan petä, on aina paikalla, kun sitä eniten tarvitaan.
VastaaPoistaKauniin romanttinen runo. Kuinka ihanaa olisikaan kuulla rakkaudentunnustus penkillä! Toinen säe on lempisäkeeni, tuollaiselle penkille minäkin tahtoisin istuutua! :)
VastaaPoistaTeksti on nyt SAMKin Penkki!-julkaisun toimittajalla ja tulee mahdollisesti kirjaan, joka julkaistaan syyskuussa 2011.
VastaaPoista