Heräsin ihanan kevyessä tunnelmassa. Ikkuna oli jäänyt yöksi auki, joten huoneessa tuoksui kesä ja lintujen laulu kantautui pihalta. Nousin istumaan ja katselin tarkemmin ikkunasta. En ollut ikinä nähnyt mitään niin vihreää. Ruohoa oli silmän kantamattomiin, kaksi nuorta koivua seisoi pihamaalla ja kauempana vasemmalla avautui kuusimetsä. Näkymä oli kaunis. Tuuli heilutti kevyesti puiden oksia ja minun teki mieli päästä olemaan osa tuota rauhallisuutta.
Venyttelin rauhassa ja kapusin hiljaa Rikun yli. Hän nukkuisi vielä tovin, joten tämä olisi minun rauhallinen hetkeni. Riku hössöttää todella paljon mutta hän vain tahtoo, että meillä tulee olemaan kaikki hyvin. Kävelin keittiöön ja katselin pöydällä lojuvia työpapereita. Pääsisin projektiin kiinni vasta ensivuoden puolella, mutta onneksi minulla oli sentään työ odottamassa. Olisin vain tehnyt innolla töitä loppuun asti, sillä olinhan ollut työelämässä vasta muutaman vuoden. Mutta toisaalta… Minullahan on aikaa tehdä töitä loppuelämäni.
Virkeästä olostani huolimatta kehoni tuntui olevan vielä unessa. Ajattelin antaa sen herätä rauhassa ja kävelin takaisin makuuhuoneeseen. Olihan minulla aikaa. Katselin sängyssä makaavaa Rikua. Hän oli vielä syvässä unessa. Taisi nähdä mukavaa unta, sillä hän ynähteli ja hymyili vähän väliä makeasti. Minuakin hymyilytti. Istahdin sängyn laidalle ja silittelin hetken hänen tummia hiuksiaan, jotka laskeutuivat olkapäille. Hän siirtyi aivan liki minua, aivan kuin olisi halunnut tulla syliini. Minä sitten rakastan tuota miestä. Asetuin makaamaan hänen viereensä ja annoin hänen kietoa kätensä ympärilleni. Silitin häntä hetken ja suljin sitten silmäni. Pian tunsin kevyttä liikettä vatsan alueella ja aloin silitellä sitäkin. ”Pian sinäkin pääset syliin.”
Suloinen kirjoitus, loppu kokosi tekstin hyvin ja henkilön ikä tuli selvästi esille :)
VastaaPoistaIhanan lämminhenkinen perhetarina!
VastaaPoistaKuvailu on hyvin toden tuntuista ja henkilön ikä selviää hyvin vihjeistä.
Positiivinen teksti.
Keksi jatkossa teksteihisi myös otsikko.
Interesting.
VastaaPoistaTuo loppu nimittäin muutti paljon sitä käsitystä henkilön iästä siitä, minkä alun perusteella sain.
Tekstistä tuli levollinen ja semmoinen seesteinen olo.
Olipa ihanan rauhallinen ja onnellinen tunnelma tarinassasi. Tuo on se aamu, johon jokainen varmasti haluaisi herätä! Suloinen loppu! Jätti hyvän mielen :)
VastaaPoistaEnsin sain kaksimielisiä ajatuksia tuosta kosketuksesta vatsan alueella, mutta Nooran tyhmyys kato se siellä vaan osotti viisauttaan, ja SITTEN tuli se AHAA elämys, joka sai hiukan häpeämään, ettei lukenut riviä loppuun hämmennykseltä. xD
VastaaPoistaNOH, tämä erehdys jos mikä osoitti että on tosi ihana ja lempeä teksti, viimeinen lause sinetöi kokonaisuuden jajaja vielä sen iänkin tosi nätiksi paketiksi~
Hyvä Inkahhh~ <33
Ihana! <3 Tästä tuli niin kiva fiilis ja myös sellainen seesteinen olo, kuten Jennakin sanoi. Henkilön ikää ei heti arvannut, mutta loppu tosiaan kertoi jo paljon. Hyvähyvä. :)
VastaaPoista